Damorove

Damorove
Damorove

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Bangkok - Trat

Vuosi vaihtui aika mielenkiintoisesti meillä: menimme nukkumaan klo 1.00 paikalliseen aikaan. Olimme niin väsyneitä , että juhliminen oli ehdottomasti toissijaista. Aamulla ei kyllä harmittanut, päinvastoin! Upeita raketteja ihailin kuitenkin Guesthousen ikkunasta.

Kuvassa näkyy vähän ilotulitteita, plus pienet tähden näköiset jutut olivat sellaisia lyhtyjä, joihin laitetaan kynttilä sisälle, oli muuten nättiä!

Aamulla virkeänä heräsimme ennne seitsemää omia aikojaan ja uni vaan ei enää tullut. Teimme aamutoimia ja lähdimme ennen 12 pois. Päämäärä oli tosiaan päästä Koh Changin saarelle. Matka taittuu edullisesti Bangkokista Tradin kaupunkiin ilmastoidulla bussilla noin 6€ hintaan ja matkaa oli melkein 500km.

Bangkokissa halusimme vähän nähdä kaupunkia, joten matkasimme metroon kävellen. Asemalle oli 3km matkaa ja oli kyllä aika hirvittävä kävely. Matka ei ollut pitkä mutta voi jösses sitä ihmismäärää ja katujen kapeutta. Jäi muuten Stockmannin hullut päivät kakkoseksi tässä asiassa!


Metro oli aavistuksen erilainen kuin esim Helsingin. Nuo opasteet minua huvittivat ja räppäsin kuvan. Tällä metrolla matkasimme kohti vaihtopysäkkiä, jossa siis piti vaihtaa toiseen linjaan.
Tässä kuva ensimmäisen matkan lipusta! Enpä moista ole ennen nähnyt käytettävän matkalippuna; napin näköinen musta pieni lätkä ilman niitä napin reikiä. Hassu.

Kuten arvata saattoi, isossa kaupungissa asiat eivät välttämättä ole niin yksinkertaisia, ainakaan ensikertalaiselle. Kun tuli tämä linjan vaihto, saimme kuulla, että ei pidäkään mennä metrolla vaan Skytrain: lla. Aivan saman näköinen kuin metro, mutta kulki maan päällä.
Siinä vielä erillinen kuva tästäkin menokista. Tietenkään en voinut vastustaa ja olla ottamatta kuvaa myös tämän laitteen matkalipusta. Kuva oli sen verran huvittava, että täytyihän sitä.

Lopulta 3,5h päästä pääsimme bussiasemalle, josta 5h bussimatka odotti kohti Tratin kaupunkia. Emme ehtineet (ja tuskin olisimme jaksaneetkaan..) viimeisiin lauttoihin, joten suosiolla päätimme jäädä tänne yöksi. Ei paha kyllä; yksi yö kahdelta oli 450 batia eli vähän vajaa 10€. Hieman eri hintataso!

Nyt on reissattu kyllä muutaman päivän sisään niin paljon, että huomisen lautta/taksimatkojen jälkeen emme tee muuta kuin makaamme rannalla. Taksista vielä: taksin tapaisella matkustusvälineellä maksoi noin 5km matka 50 batia eli 1,10€. Näillä hinnoilla raaskii matkustaa ees ja taas.


Tässä vielä kuva tuosta metron vaihtopaikasta. Upean näköisiä rakennuksia, vaikka täällä huomaa elintasoeron olevan aivan järkyttävä osassa paikkaa kaupunkia.

Huomenna siis saarelle ja meren äärelle. Tässä kaikki tältä erää, saa nähdä palaanko asiaan huomenna. Ainiin ja hyvää uutta vuotta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti