Damorove

Damorove
Damorove

perjantai 19. syyskuuta 2014

Lauantai-illan huuma: kavereita ja Moonsorrow

Kun kävin ystäväni Outin kanssa syömässä keskiviikkona (11pv) mietin kovasti, jaksanko lauantaina lähteä kuuntelemaan yhtä suosikkibändiäni. Vaikka tämän luenkin yhdeksi lemppareista, uusinta levyä en yksinkertaisesti ole saanut aikaiseksi/muistanut kuunnella. Lipun hinta ei ollut kuin 13,50€.. Ajattelin, että ostan lipun ja sitten katson mikä fiilis. Niin pieni hinta, ettei maailma kaadu, jos en aio mennä.

Lauantaina ensin oli vuorossa työt. Lauantai on siitä kiva, että työvuoro on lyhyt ja päivä menee tosi äkkiä. Töistä suuntasin Jaanan ja Turon luokse Helsingin puolelle. Heillä sitten otimme muutaman alkoholipitoisen juoman ennen keikkaa ja pelailimme. Tosi kivaa oli ja oli mukava olla vähän pienemmällä porukalla etkoilemassa (tottunut näihin minimi 20 henkilöä tapahtumiin.)


Sieltä suuntasimme keskustaan: osa keikalle Virgin Oiliin, osa kotiin. Olin nähnyt Moonsorrown viimeksi vuonna 2008, joten olihan niiden keikalle mukava päästä pitkästä aikaa. Plus kavereita keikalla oli niin paljon, että oli kiva nähdä kaikkia.

Keikka oli ihan mahtava! Soittivat tosi hyvän setin, ja muutaman kerran tuli oikein kylmät väreet. En katunut yhtään keikalle lähtöä. Hauskaa oli se, että olen niin hemmetin lyhyt (159cm), joten seisoin koko keikan ajan tuolilla. Sieltä oli muuten hyvät näkymät. Encoren aikana tulin alas tuolilta kipeiden jalkojen vuoksi. Onneksi olin muuten keikan seissyt sen päällä. Alas tultua huomasin kuinka en olisi nähnyt _yhtään mitään_.
Tässä kuva kun tulin alas tuolilta, eli näin paljon näin mitään..

Keikka kesti huimat pari tuntia. Aika väsy olo sen jälkeen, joten suuntasin nokan kohti bussia ja valuin kotia kohti. Sunnuntaina pitikin nousta töihin. Onneksi päivä meni todella nopeasti. Kotiin päästyä siivosin pari tuntia, laitoin ruokaa ja alkoi kummasti jälleen väsyttää. Minua ja miestäni alkoi sen verran väsyttää, että hyvissä ajoin nukkumaan ja aamulla töihin. Onneksi tuli nukuttua hyvin huonosti nukutun viikonlopun jälkeen.

Tänään otamme miehen kanssa suunnan kohti Pohjois-Pohjanmaata. Menemme minun vanhempien luokse, josta sitten lisää myöhemmin.

torstai 18. syyskuuta 2014

Fuku

10.9 olin sopinut ihanan ystäväni Outin kanssa, että menemme syömään. Mikäs sen parempaa kuin mennä sushi buffetiin! Olin kuullut paljon hyvää Ravintola Fukusta, joten suuntasimme sinne. Lounasaikaan tämä melko pieni ravintola oli aika täynnä, joten ahtaudesta miinus. Ruuasta sitäkin suurempi plussa. Taivas sentään, miten herkullisia susheja oli tarjolla!

Sushit olivat todella tuoreita; näin itse kun niitä kiikutettiin kylmäkaapista lisää tarjolle. Laadullisesti myös esim kala ja kasvikset olivat todella tuoreita, ei mitenkään kumimaisia. Kala varsinkin, ah.. Riisi ei ollut yhtään kovaa tai koppuraista, vaan suussa sulavan pehmeää.

Mukavaa vaihtelua toi myös se, että jälkiruuaksi oli hedelmiä mm. kiiviä, appelsiinia, hunajamelonia ja cantaloupemelonia. Hinta ei ollut lounasaikaan paha, 13,5€/henkilö.

Illalla kävin vielä Marian läksiäisissä. Pitkään en viitsinyt olla, koska seuraavana aamuna oli töitä. Ihana oli nähdä Mariaa, ennen kuin hän lähtee vaihtoon Berliiniin, yhyy. Kaikenkaikkiaan todella ihana päivä, ystävyksiä paljon ja hyvä mieli koko päivän. Niin ja tietenkin hyvää ruokaa!

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Hiusjuttuja

Halusinpa kertoa teillekin tänne, että sorruin pikkuisen mainoksen uhriksi. Nimittäin ostin itselleni näitä paljon hehkutettuja ''puhelinlanka'' pompuloita. Eli näiden avulla hiusten pitäisi pysyä paremmassa kunnossa, eikä katkeilla niin paljon. En ollut ollenkaan varma toimiiko tämä, mutta pitäähän se kokeilla.

Nämä omani ostin Glitteristä, olivat erikoistarjouksessa Jumbossa 2€/4kpl. Nyt kun näitä olen muutaman viikon käyttänyt, niin en vielä osaa sanoa mitään ihmeellisempää. Hankaluutta tuottaa se, että laitan hiukset tosi usein sykerölle. Joten jos tämä on liian lähellä niskaa, painaa se hieman päätä jos esimerkiksi makoilee. Välillä myös on hankaluuksia saada hiukset pois näistä.

Muuten kyllä huiukset ovat pysyneet suorempina, normi pompulalla mulle ainakin tulee paljon enemmän takkuja. Kiva tuote ja testaus jatkuu.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Hiustuotteiden vertailua

Ajattelin tehdä hieman omaan alaani liittyvän postauksen, joten tässäpä sitä. Elikkäs, mulla on hiuksissa kaksi leveää palkkiraitaa punaisella värillä. Punaista on aika veemäinen ylläpitää, joten ajattelin jakaa teidän kanssa omat kokeilemani tuotteet.



Sim SensiDo Match - värihoitoaine, Scarlet
Simin tuotteista olen pitänyt todella paljon aikaisemminkin. Saman sarjan hoitoaineena minulla oli aiemmin Platinum, joka oli vaaleille hiuksille. Silloin tykästyin tähän todella paljon, joten odotin tältä hoitoaineelta aika paljon.

Koostumukseltaan hoitoaine on hyvin paksua ja tanakkaa. Ohjeissa suositellaan jättämään 5-20min hiuksiin ja huuhtelemaan huolellisesti. Pitäisi kestää noin 4-6 pesua. Kun käytin Platinumia vaaleisiin raitoihin, tämä poisti tehokkaasti keltaisuutta ja teki hiuksista ihanan pehmeät. Scarlet olikin vähän toinen juttu.

Tuotteen pystyy levittämään myös kuiviin hiuksiin ennen pesua. Levitin haalistuneeseen oranssihtavaan hiukseeni tämän, annoin vaikuttaa 25min ja pesin normaalisit sampoolla ja hoitoaineella. Katsoin hiuksia ennen sampoopesua ja mielestäni tästä tuli melko vaaleanpunainen säväys, eikä kirkkaan punainen kuin toivoin. Noh näin tämä tuote ei päässyt oikeuksiin.

Kokeilin siis sampoopesun jälkeen, annoin vaikuttaa 20min. Näin päin käytettynä hieman parempi, mutta täytyy sanoa, että olin hieman pettynyt. Platinum oli jotenkin niin hyvä, että oletin tämän olevan yhtä tehokas. Minun hiukseen tämä ei purrut. Toki pikkaisen sain punaista hehkua takaisin, mutta en läheskään niin paljon kuin toivon. Suosittelisin tätä lähinnä niille, joilla on koko pää punainen.

Hinta ei ole paha (itse ostin tukusta) kampaamoissa noin 15€. Hirmu riittoisa ja tekee hiuksista pehmeät. Kokeilla kannattaa! Käytössä vieläkin, vaikka tuotteen avasin maaliskuussa ja aika reilulla kädellä olen vähintään kerran viikossa käyttänyt. Eli todella riittoisa ainakin!


Crestol Fantasy Color gloss - Hoitava suoraväri, Fire Red 024
Jos joku miettii, mikä ero on suoravärillä ja kestovärillä, niin kerron lyhyesti. Suoraväri tarttuu hiuksiin elektronien avulla = hellävarainen, kestoväri hapettaa hiuksesta oman värin ja lisää hiusvärin tilalle = kuluttaa hiusta. Suoraväriä ei saa hiuksesta värinpoistolla pois (haalistua voi, mutta pois ei kokonaan saa) ja kestovärin saa.

Tämä siis on tuote, jota ei kannata käyttää, jos et ole valmis pitämään punaista hiuksissa jonkun aikaa. Tuotteen koostumus on tosi kiva. tarpeeksi paksu, mutta ei liian jämäkkä. Paras käyttöohje tälle on: levitä kuiviin hiuksiin, anna vaikuttaa 30min ja pese pois. Tämä sävyttää todella hyvin hiukset. Lopputulos on ihanan kiiltävä ja hiukset tuntuvat hyviltä.

Tuotteen ainoa miinus on se, että pesujen välissä väri haalistuu aika nopeasti pois. Jotkin suoravärit pysyvät jopa parikymmentä pesua, tämä noin 3-6. Aika tiuhaan saa tälläkin olla värjäämässä. Omiin hiuksiini myös tuotetta menee aika paljon. Kaveri kuitenkin sanoi, että hänelle tuotetta menee ihan nokare vain. Varmaan riippuu levitystavasta ja kuinka suuri värjättävä alue on.

Tykkään tuotteesta paljon. En jaksa ihan viikottain olla värjäämässä, mutta muuten loistava tuote. Tämäkin varmaan paras niille, joilla on koko pää punainen. Hinta on noin 15€ ainakin netistä tilattuna, joten ei paha tämäkään. Oma puteli kesti käytössä noin 3-4kk, 2 vko välein värjättäessä kahta palkkiraitaa.

Kay Pro Color Mask - Runsaspigmenttinen tehohoito, Cherry Red

Tämän tuotteen ostin tukusta, ihan vain kokeillakseni erilaista tuotetta.Käytöstä suositellaan seuraavaa menetelmää: pese hiukset, pyyhekuivaa, levitä kammalla, vaikutusaika 3-5min ja huuhtele. Käsineitä tulisi käyttää. Tämä on kyllä totta, ettei ilman käsineitä tuotetta kannata levittää.

Olen levittänyt tämänkin kuiviin hiuksiin, sekä sampoopesun jälkeen korvaamaan hoitoainetta. Tämä tuote on IHANA. Hirmu riittoisa, miellyttävä koostumus, helppo levittää.. Kertakaikkiaan loistava! Hinnalla ei myöskään ole pilattu: 300ml pullo oli (ainakin netissä) 14,90€. Tätä tuotetta käyttäisin, jos aion jatkossa punaista väriä hiuksissa ylläpitää. Väristä tulee hieman kirsikkainen, mutta väri on todella kaunis.

Tuote kestää monesti jopa 7-10 pesua värin haalistumatta. Hyvä tuote, tosi riittoisa, edullinen. Jos haluat ylläpitää punaista väriä, hanki tämä!

lauantai 13. syyskuuta 2014

Vapaapäivä



Päätimme mieheni kanssa viettää laatuaikaa kahdestaan 1.9. Tämä tarkoittaa tietysti leffaa ja iiiisoa satsia poppareita! Vantaan Flamingossa on kiva käydä leffassa, varsinkin kun (ainakin viikolla) on tosi vähän porukkaa. Paikka on muutenkin rauhallinen ja todella siisti. Päätimme käydä katsomassa Magic In The Moonlightin. Olihan se vähän tyttöjen leffa, mutta Colin Firth on niin mainio näyttelijä, että halusin nähdä tämän.


Leffana ei mikään järisyttävän hyvä, mutta katsottava. Tuskin ostan omaksi, mutta kannatti se kerran nähdä. Ei jäänyt fiilistä, että rahat menivät hukkaan. Sitäpaitsi, Finnkinon popparit on niin parhaita (ja butter mauste), että ei ole koskaan turhaa ostaa niitä.
Leffan jälkeen vielä mietimme, jaksaisimmeko pelata Hohtogolfia. Jaksoimmehan me! Se oli tosi hauskaa, vaikkei mitään hurjan erityistä tämäkään. Kokeilemisen arvoinen kuitenkin. En suosittele menemään henkilön kanssa, joka on huono häviäjä. Meillä ei tätä ongelmaa tullut, mutta tympi se silti hävitä vain yhdellä lyönnillä...


Mutta suosittelen lämpimästi! Vähän erilaista viikonlopputekemistä. Kannattaa myös olla max 4 henkilöä, muuten tulee tosi tylsää odotella omaa vuoroa.

Kiva oli vapaapäivä. Toivottavasti leffaan pian uudelleen. Mmmm... Poppareita.




keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Metrorundi 23.8.2014



Viime vuonna osallistuin kyseiseen tapahtumaan ekan kerran. Vaikka tapahtuma sinällään on sulaa hulluutta, pitäähän sinne mennä rymyämään mukaan. Ideana on, että joka toinen vuosi aloitetaan Vuosaaresta, joka toinen Mellunmäestä. Pysähdytään joka pysäkillä (skipataan kalasatama ja kulosaari) ja aina pysäkillä juodaan yksi. Toiset menevät baariin, mutta oman piheyteni takia olen ollut pussikaljalla. Koska kaksi skipataan, niin Sörnäisissä juodaan kolme.

Matkaan lähdetään aina noin klo 12, eli aloitetaan juominen. Päätin jo aiemmin, että jos ei tee mieli juoda, en juo. Hulluinta näissä reissuissa on se, että osallistujia saattaa olla likemmäs 70. Kaikki emme toki yhtäaikaa ole paikalla. Baareissa meinaa tulla melko ahdasta kun kaikki sinne yrittävät ängetä, joten hyvä vain, että meidän pieni porukka pihistelee ulkosalla.

Alkuilta meni oikein kivasti. Hauskaa oli ja kivahan se on hengailla ystävysten kanssa koko päivä. Loppuilta olikin toinen homma. Henkilökohtaiset asiat tuotiin esille ja tottakai ei-niin-pieni sanaharkka syntyi erään henkilön kanssa. Olin varmasti aika pain in the ass loppuillasta, joten pahoittelut siitä. Onneksi selvinpäin sunnuntaina saatiin sovittua asiat, ja nyt kaikki on ihan ok. Mukava reissu, vaikka viimeisillä pysäkeillä (Kamppi ja Ruoholahti) tuleekin oltua melko hyvässä laitamyötäisessä.

Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä. Jännää on myös se, kuinka osa kavereista vain ''katoaa'' aka lähtevät kotiin. Mutta ei itse sitä huomaa. Hassua. Ens vuonna todennäköisesti uudelleen. Kiitos kaikille asianomaisille, jos satutte tätä lukemaan. Oli hauskaa!