Damorove

Damorove
Damorove

perjantai 10. tammikuuta 2014

Ruokaa part 2

Eikai tää sen kummempia puheita tarvii, joten laitanpa kuvia vähän, mitä kaikkee on taas tullu syötyä!
Koh Changilla oli näitä kanavartaita. Näissä oli (maun perusteella) hapanimelä marinadi, ja olivat sairaan hyviä, nam.. Maksoi huimat 5 batia kappale, eli 10 senttiä.
Vikan iltana söimme samassa raflassa, kuin tuo saakelin tulinen kana oli edellisessä ruokapostauksessa. Tämä oli punaista currykanaa ja oli hieman tulista, muttei tarvinnut haukkoa henkeä. Hintaa tällä annoksella oli noin 1,25€.
Päästiin Bangkokiin asti, ja nälkähän se yllätti matkailijat. Kivasti oli kevätkääryleitä katukojussa tuoreeltaan myynnissä, jotka oli kyllä herkkua. Päälle sai hapanilmeläkastiketta ja tämäkin maksoi tuon 5 batia/ kappale.
Shoppailureissulla söimme MBK -ostoskeskuksessa. Hieman hakuammuntaa oli joidenkin ruokien kanssa ja kamalan nälän takia ajattelin, että hieman kalliimpi saattaisi olla isompi. Tilasin vihreää currykanaa, ja mukana tuli friteerattuja kalapihvejä sekä tuo hapanimeläkastike (jälleen kerran). Ostoskeskus toki nostaa hintaa, mutta tämäkin maksoi 95batia eli 2.10€. En valita, oli herkkua.
Vaikka oli kuuma päivä, halusin kerrankin jonkin erikoiskahvin, joita Suomessa himoitsen mutten raaski ostaa. Täällä nämäkään eivät olleet hinnalla pilattuja, iso frappe/erikoiskahvi/kaakao maksoi vhän alle 2,5€. Osittain kielimuurin takia tilasin sitten kaakaon, kylmä ois ollu tällä kuumalla vähän miellyttävämpi, mutta hyvää tuokin oli.
Ennen yöjunaan hyppäämistä, mentiin syömää katuravintolaan. Tilasin paistettua nuudelia ja tulista kanaa. Maksoi noin 1,5€ ja oli kyllä yksi reissun parhaimpia ruokia.

Tässä jälleen vähän lisää ruokajuttuja. Saas nähdä milloin kirjoittelen seuraavan kerran. Pääsin perille Koh Samuille ja mukavata on ollut. Päivänjatkoja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti