Damorove

Damorove
Damorove

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Leffahullu



Hellurei ja hellät tunteet!

Kiireisen päivän jälkeen tykkään nautiskella omasta olostani ja kissojeni seurasta. Mikäs sen parempaa ajanvietettä kuin katsoa muutama elokuva! Melkein olisin voinut kuvaukseen lisätä, että olen aikamoinen leffahirmu. Olen katsonut paljon leffoja ja tykkään niistä ihan hirveästi. Asiaa helpottaa huomattavasti se, että kirjastoon minulla on matkaa varmaan 300m, siellä on muuten hyvä valikoima leffoja, kannattaa tsekkailla!

Haluan kertoa sellaisen jutskan, että otin joskus vajaa vuosi sitten tavoitteeksi että listaan ylös kaikki elokuvat, jotka olen nähnyt. En siis laske niitä, että vähän muistan pätkiä sieltä täältä vaan pitää muistaa elokuvan juoni edes. Jos nyt joku kohtaus on unohtunut, en sitä laske, mutta pääpiirteet pitää elokuvasta tietää. Tämän takia tykkään katsoa kokoajan enemmän ja enemmän elokuvia, kasassa on tällä hetkellä yli 350 elokuvaa (tarkan luvun voin laskea myöhempiin postauksiin.)

Tänään olikin vuorossa sitten (häpeäkseni nyt myönnän, etten ollut nähnyt aiemmin..) Star Wars Episode 1. Päätin sivistää itseäni ja ottaa niskasta kiinni ja katsoa viimein kaikki nämä klassikot ja vähän jopa ''must see'' leffat. Tykkäsin kyllä yllättävän paljon, ja ihme kyllä en nukahtanut kesken leffan (tässä olen myös taitava.)

Juttelin erään kaverini kanssa eilen illalla leffoista ja hän oli pyörtyä kun kuuli, etten ole nähnyt näitä yhtään. Tänään hain sitten kirjastosta näitä ja katselu alkoi saman tien. Muutamat hahmot tiedän, joten ensimmäisenä kysyin tältä kaverilta kun alotin leffan että ''milloin tulee prinsessa Leia ja Chewbacca!'' Ja perhana ne tulee vasta leffassa 3 ja 4.. No niitä odotellessa!
http://shy-suzan.gopagoda.com/wp-content/uploads/2012/02/star_wars_phantom_menace_sith3.jpg
 (kuvahan näyttää minulta pahimpina päivinä, hehhe...)

 No koska leffahirmu olen, on tänään vuorossa ainakin yksi elokuva vielä. Samaisen kaverin kanssa juteltii muistakin leffoista ja sanoi että erittäin liikuttava oli Grave of the Fireflies (Tulikärpästen hauta.) Tykkään kovasti muistaki anime leffoista, ehdottomia suosikkeja niistä ovat Spirited Away (Henkien kätkemä) ja My Neighbor Totoro (Naapurini Totoro.) Odotan leffalta aika paljon ja tuskinpa tämäkään mikään rimanalitus on.

 Tässä vielä kuva eväistä leffahetkeen: teetä, leipää ja Brunebergin mitä tryffelisuklaata tms nää nyt on, mutta minun lempparia, nam. Saattaa olla että popsin muutaman enemmän kuin kolme, kröhöm... Onneksi kävin aamulla vetämässä kunnon salitreenin! Mukavia leffahetkiä minulle ja illanjatkoa muille!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti