Damorove

Damorove
Damorove

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Ystävän näkemistä syömisen merkeissä

Tästä tulee kämäsen lyhyt postaus, mutta ei se mitään! Ystäväni Hannan kanssa emme olleet pitkään aikaan nähneet. Ennen pääsiäistä päivittelimme, että damn kun on viime näkemisestä kauan. Mikäs sen parempi tapa nähdä kuin hyvän ruuan äärellä? Sushi on molempien herkkua, joten eikun sushibuffaan!

Paikan valitsimme sen perusteella, missä kumpikaan ei ollut aiemmin käynyt. Halusimme aivan uuden paikan. Eräs kaverini suositteli Sörnäisissä sijaitsevaa buffaa nimeltä Luckiefun's. Nimi on kyllä tosi hankala, enkä vieläkään ääneen ole tuota kertaakaan sanonut. Hinta ei ollut paha; 12,50€ sushin kanssa, ilman 10€. Sushi valikoima oli erittäin laaja ja täytyy sanoa että Fukun jälkeen kaupungin tähänastisesti parasta sushia!

järkyttävän hyviä, riisi oli maukasta, muttei kuivaa tai vetistä. Merilevä ei ollut sitkeää ja tuotteet kylmiä, eli tuoreita. Tosi tosi hyvää sushia, ehdottomasti 5/5. Kiinalainen ruoka ei ollut niin kummoista, mutta iso plussa myös friteeratusta kanasta! Joskus se on niin kumista koppuraista vetistä kökköä että hyi. Nyt pinta oli rapea, mutta itse kana mehevää. Currykana oli melko tulista jopa minun makuuni. Maku muutoin ihan jees. Kokonaisuus ihan loistava! Jos haluat hyvän buffan edullisesti, suosittelen ehdottomasti tätä. Iso miinus paikan pienuudesta, mutta hyvä ruoka paikkaa asiaa paljon.

Ihanuus Hanna jatkoi matkaa kouluun ja minä salille. Olin kyllä melko ähky, mutta onneksi ruoka ehti laskea pitkän tovin ennen salia. Ihana näkeminen taas kerran ja oli tosi mukavaa. Useammin näitä kertoja, kiitos Hanna. Ystävät ovat kyllä elämässä aika ihana asia.. Vaalitaan niitä ja pidetään muutenkin lippu korkealla! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti