Damorove

Damorove
Damorove

maanantai 15. syyskuuta 2014

Hiustuotteiden vertailua

Ajattelin tehdä hieman omaan alaani liittyvän postauksen, joten tässäpä sitä. Elikkäs, mulla on hiuksissa kaksi leveää palkkiraitaa punaisella värillä. Punaista on aika veemäinen ylläpitää, joten ajattelin jakaa teidän kanssa omat kokeilemani tuotteet.



Sim SensiDo Match - värihoitoaine, Scarlet
Simin tuotteista olen pitänyt todella paljon aikaisemminkin. Saman sarjan hoitoaineena minulla oli aiemmin Platinum, joka oli vaaleille hiuksille. Silloin tykästyin tähän todella paljon, joten odotin tältä hoitoaineelta aika paljon.

Koostumukseltaan hoitoaine on hyvin paksua ja tanakkaa. Ohjeissa suositellaan jättämään 5-20min hiuksiin ja huuhtelemaan huolellisesti. Pitäisi kestää noin 4-6 pesua. Kun käytin Platinumia vaaleisiin raitoihin, tämä poisti tehokkaasti keltaisuutta ja teki hiuksista ihanan pehmeät. Scarlet olikin vähän toinen juttu.

Tuotteen pystyy levittämään myös kuiviin hiuksiin ennen pesua. Levitin haalistuneeseen oranssihtavaan hiukseeni tämän, annoin vaikuttaa 25min ja pesin normaalisit sampoolla ja hoitoaineella. Katsoin hiuksia ennen sampoopesua ja mielestäni tästä tuli melko vaaleanpunainen säväys, eikä kirkkaan punainen kuin toivoin. Noh näin tämä tuote ei päässyt oikeuksiin.

Kokeilin siis sampoopesun jälkeen, annoin vaikuttaa 20min. Näin päin käytettynä hieman parempi, mutta täytyy sanoa, että olin hieman pettynyt. Platinum oli jotenkin niin hyvä, että oletin tämän olevan yhtä tehokas. Minun hiukseen tämä ei purrut. Toki pikkaisen sain punaista hehkua takaisin, mutta en läheskään niin paljon kuin toivon. Suosittelisin tätä lähinnä niille, joilla on koko pää punainen.

Hinta ei ole paha (itse ostin tukusta) kampaamoissa noin 15€. Hirmu riittoisa ja tekee hiuksista pehmeät. Kokeilla kannattaa! Käytössä vieläkin, vaikka tuotteen avasin maaliskuussa ja aika reilulla kädellä olen vähintään kerran viikossa käyttänyt. Eli todella riittoisa ainakin!


Crestol Fantasy Color gloss - Hoitava suoraväri, Fire Red 024
Jos joku miettii, mikä ero on suoravärillä ja kestovärillä, niin kerron lyhyesti. Suoraväri tarttuu hiuksiin elektronien avulla = hellävarainen, kestoväri hapettaa hiuksesta oman värin ja lisää hiusvärin tilalle = kuluttaa hiusta. Suoraväriä ei saa hiuksesta värinpoistolla pois (haalistua voi, mutta pois ei kokonaan saa) ja kestovärin saa.

Tämä siis on tuote, jota ei kannata käyttää, jos et ole valmis pitämään punaista hiuksissa jonkun aikaa. Tuotteen koostumus on tosi kiva. tarpeeksi paksu, mutta ei liian jämäkkä. Paras käyttöohje tälle on: levitä kuiviin hiuksiin, anna vaikuttaa 30min ja pese pois. Tämä sävyttää todella hyvin hiukset. Lopputulos on ihanan kiiltävä ja hiukset tuntuvat hyviltä.

Tuotteen ainoa miinus on se, että pesujen välissä väri haalistuu aika nopeasti pois. Jotkin suoravärit pysyvät jopa parikymmentä pesua, tämä noin 3-6. Aika tiuhaan saa tälläkin olla värjäämässä. Omiin hiuksiini myös tuotetta menee aika paljon. Kaveri kuitenkin sanoi, että hänelle tuotetta menee ihan nokare vain. Varmaan riippuu levitystavasta ja kuinka suuri värjättävä alue on.

Tykkään tuotteesta paljon. En jaksa ihan viikottain olla värjäämässä, mutta muuten loistava tuote. Tämäkin varmaan paras niille, joilla on koko pää punainen. Hinta on noin 15€ ainakin netistä tilattuna, joten ei paha tämäkään. Oma puteli kesti käytössä noin 3-4kk, 2 vko välein värjättäessä kahta palkkiraitaa.

Kay Pro Color Mask - Runsaspigmenttinen tehohoito, Cherry Red

Tämän tuotteen ostin tukusta, ihan vain kokeillakseni erilaista tuotetta.Käytöstä suositellaan seuraavaa menetelmää: pese hiukset, pyyhekuivaa, levitä kammalla, vaikutusaika 3-5min ja huuhtele. Käsineitä tulisi käyttää. Tämä on kyllä totta, ettei ilman käsineitä tuotetta kannata levittää.

Olen levittänyt tämänkin kuiviin hiuksiin, sekä sampoopesun jälkeen korvaamaan hoitoainetta. Tämä tuote on IHANA. Hirmu riittoisa, miellyttävä koostumus, helppo levittää.. Kertakaikkiaan loistava! Hinnalla ei myöskään ole pilattu: 300ml pullo oli (ainakin netissä) 14,90€. Tätä tuotetta käyttäisin, jos aion jatkossa punaista väriä hiuksissa ylläpitää. Väristä tulee hieman kirsikkainen, mutta väri on todella kaunis.

Tuote kestää monesti jopa 7-10 pesua värin haalistumatta. Hyvä tuote, tosi riittoisa, edullinen. Jos haluat ylläpitää punaista väriä, hanki tämä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti