Damorove

Damorove
Damorove

lauantai 28. helmikuuta 2015

Ystävänpäivä

Muistan vuosi sitten, kun kirjoitin vastaavan päivityksen. Yleensä en koskaan lue uudelleen omia tekstejä, mutta tämän päätin lukea.

Muistan kun hampaat irvessä mietin, että toivottavasti silloinen ihastukseni lukee tekstin ja ymmärtäisi vinkin. Olin aika murtunut asiasta, kun luulin että sössin kaiken minun ja tämän herra X:n kanssa. En koskaan tuntenut vastaavaa poltetta ja kuumottelua kenenkään kanssa. 

Hieman katkerana kuitenkin kirjoittelin ystävänpäivästä ja siihen liittyvistä asioista. Kun ystävänpäivä alkoi lähestyä, tiesin tasan mitä kerron, ja se oli tämä pieni tarina. Tarina ei kuitenkaan ole ohi; nyt tämä herra X on rakas avomieheni ja elämäni rakkaus. Tiesin jo silloin, että paljon menetän jos en häntä saa.

Nyt jokaisena aamuna, kun saan herätä hänen vierestä kiitän onnea, että näin kävi. Olen todella iloinen kaikesta, mitä minulla nyt on. Liika siirappisuus seis ja asiaan mitä sitten vuoden romanttisimpana päivänä teimme: pelasimme ja söimme kakkua. En ole kakkufani, oikeastaan ollenkaan (mutakakku ainoa josta oikeasti tykkään mutta sehän ei ole ihan kakkua kakkua..), mutta nyt teki mieli yli 10 vuoden jälkeen kokeilla leipoa sacherkakkunen. Ihan ok tuli,  mutta puolet jäi syömättä..

Halusin muistaa miestäni pienellä lahjalla ja ostinkin dr. Mario:n Nintendo 8bittiselle ja Snessille Mario Kartin. Nämä pelit olivat aikanaan hänelle tosi iso juttu, joten halusin,  että pääsemme näitä vanhoja klassikoita pelaamaan. Pelattiin kyllä muitakin vanhoja pelejä kuten Super Mario bros 2 ja 3.

Kaiken kaikkiaan kiva päivä ja oli ensimmäinen vapaa viikonloppu sitten joulukuun (tuli aika tarpeeseen). Ei muutakun lässynläätä muillekin ja muistakaa: pitäkää ne tärkeät ihmiset lähellä ja sanokaa se, ennen kuin on liian myöhäistä.

"Maailma olisi paratiisi, jos elävät rakastaisivat toisiaan yhtä paljon kuin kuolleita."

Rauhaa ja rakkautta vain teillekin. Ps. En häpeä yhtään olla näin onnellinen, kerrankin; tiedän, että olen kaiken tämän ansainnut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti